Huomenna se sitten on edessä: lääkityksen lopetus. 29.8.2003 astuin sairaalan ovesta sisään aloittaakseni opiaattikorvaushoidon. Nyt astun 24.9 siitä ovesta taas: on aika lopettaa lääkitys kokonaan.

Yli 11 vuotta vei minun lääkkeellinen hoitoni. Hoito, joka antoi minulle mahdollisuuden uuteen elämään. Tuo parjattu, julkisesti tuomittu hoitomuoto. On meitäkin, ketkä oikeasti hyötyvät opiaattikorvaushoidosta, mutta me olemme niitä maan hiljaisia. Meillä on työ, perhe, harrastukset ym: emme pyöri enää entisissä kuvioissa. Meitä ei toisin sanoen näy katukuvassa sen kummemmin: et tunnnistaisi minua jos kävelisin sinua vastaan.

Tultuani uskoon halusin lopettaa lääkityksen koska koin, etten tarvitse lääkkeellistä hoitoa. 24mg 2½vuotta sitten: nyt mennään 2mg. Jumalan voimassa olen  voinut tehdä tämän, en olisi kyennyt omin voimin. Tunne-elämäni on muuttunut; koska ei ole kemiaa estämässä, tunnen aivan erilailla. Tuo herkkyys, mikä minulla on joskus ollut: sen olen menettänyt iäksi. Mutta osan siitä olen saanut takaisin.

Kun käytin huumeita, tunsin tunteita joita en muutoin osannut tuntea Itkin, nauroinkin, ainakin alkuun. Sitten nuokin tunteet kuolivat pois. Usein minulta kysytään, miksi aloin käyttää huumeita: Ystäväni, tahdon kertoa sinulle: olin12-vuotias aloittaeni päihteiden käytön, 13 -vuotiaana imppasin ja söin pillereitä+poltin kannabista, myös alkoholi kuului kuvaan. Muut istuivat koulun penkillä, minä dokasin puistossa. Hieman myöhemmin, 80-luvulla tulivat kovat huumeet mukaan kuvioon. Miksikö: en osaa sanoa vieläkään yksittäistä syytä sille miksi juuri minä. Osaako 12-vuotias valita mitä tekee? Mutta aloittaessani kovien huumeiden käytön olin jo sen verran varttunut, että tein tietoisen valinnan, suonensisäiset huumeet.

Rakkautta mä olen etsinyt koko elämäni ajan, rakkauttta jota en ole saanut kokea kuin vasta löytäessäni Jeesuksen. En muista lapsuudestani kuin noin 10 muistikuvaa, muistini alkaa tuottaa vasta 11-vuotiaana. Lapsen mieli on armelias, se sulkee pois sellaiset muistot, joita ei mieli kestäisi. Murrosiässä isäni on hakannut minua kuin " vierasta sikaa", olen saanut tuta niin pampun, upseerivyön, nyrkin jne. Myös lapsena sain selkääni, sen muistan.  Jotain todella traumaattista olen joutunut kokemaan, mutta muistan jos Jumala katsoo että kestän sen. Väkisin en haavojani ala repimään auki. Ilmeisimmin minua on käytetty seksuaalisesti hyväksi lapsena, ne harvat muistikuvani viittaavat siihen.

Uskossa on turvallista vaeltaa, ei tarvitse pelätä vaan saan  tuntea koko ajan että minua rakastetaan. Enää en tarvitse huumeita tai hakkamaamista saadaksni tuntea rakkautta, minä kuljen rakkauden ympäröimänä koko ajan.