Ystävä 15 vuoden takaa ottaa yhteyttä: "voitko auttaa?". Hän elää edelleen huumemaailmassa ja on sotkeutunut järjestäytyneeseen rikollisuuteen, tarvitsisi kontakteja. Muistaa että minulla oli niitä, aikanaan.

Ei, ystäväni vastaan: en voi enää lähteä tuohon maailmaan edes käymään kontakteja hakemaan. Tulee toinen avunpyyntö: kerron etten voi auttaa, voin vain rukoilla hänen puolestaan ja kerron hänelle kuinka olen itse selvinnyt huumehelvetistä pois. Hiljaisuus: ei enää kuulukaan ystävästä mitään. En tiedä, olenko hänelle ystävä, mutta hän on minulle. Ja minä teen minkä lupaan: rukoilen hänen puolestaan, rukoilen että hän pääsisi irti huumeista ja saisi uuden elämän. Olethan vielä elossa, ystäväni?

Todellakin: kun raitistuin, jouduin jättämään jokaisen ihmisen, kuka oli millään lailla kiinni huume/rikollismaailmassa. Ystäviä oli jokunen, heistäkin oli luovuttava oman raittiuden tähden. Toipuminen päihteistä on tietyllä tavalla itsekäs laji, siinä on ajateltava vain ja ainoastaan itseään ja omaa raittiuttaan. En uskalla lähteä tuohon entiseen maailmaan ilman Jeesuksen veren suojaa, enkä voisi edes auttaa sillä se olisi väärä teko, toimisin kaikkea sitä vastaan mitä Jeesus opetti. Autanko ketään, jos luon yhteyksiä rikollisiin? Autan, jos tuon hänet lähemmäksi pelastusta. Rukouksella on valtava voima, se on meidän kanavamme Jumalan, Jeesuksen kanssa.

Miksi juuri minä olen säästynyt paljolta? Miksi minulla ei ole ollut eikä ole mielenterveysongelmia? Miksi minulla ei ole huumeiden käytöstä johtuvia somaattisia sairauksia? Miksi olen enää elossa?!

Tehdessäni työtäni tapaan päivittäin useita ihmisiä joilla on päihderiippuvuus. Ja lähes poikkeuksetta heillä on jokin huumeiden/alkoholin aiheuttama somaattinen tai psyykkinen sairaus, jonka kanssa he elävät loppuelämänsä. Saan päivittäin kiittää Jumalaa että saan olla terve, ettei minulle jäänyt mitään sairauksia.

Mutta miksi säästyin, vastaus on selkeä:  Jumala oli kanssani aina.  Hän piti minusta huolen kaikki nuo vuosikymmenet kun kuljin maailmassa: Hän huolehti minusta koska en lakannut uskomasta Häneen, en antautunut pimeyden voimille. Ainoastaan kerran, nähtyäni maailman pahuuden ja kun itse syvyyden herra katsoi minua parhaan ystävättäreni silmistä, eksyin, silloinkaan en antanut pahalle valtaa. Siitä toiste. Vaikka elin "toisella puolella", en halunnut koskaan vahingoittaa ketään, ainakaan tietoisesti. Ja kuitenkin olen vienyt sielunviholliselle satoja ellen tuhansia sieluja.

Voi kuinka usein huusin Herran puoleen sen yhden sanan: "AUTA!!". Sen tein ilman tietoista uskonratkaisua ja kääntymistä Jeesuksen puoleen: hädässä käännyin Herran puoleen, mutta kiittää en osannut.

En voisi enää palata entiseen, kiitos Jeesus siitä. Lopetin huumeiden käytön ennen uskonratkaisuani, mutta löydettyäni Jeesuksen koko elämäni muuttui: tämä on sitä oikeaa elämää jota olen aina etsinyt. Vaikka vastoinkäymisiä on, kuljen turvallisissa käsissä: "Älä pelkää, Hän vierelläs seisoo ja kannattaa, alä pelkää ei pimeyden voimat sua valtaansa saa..."