Päivä numero 5, jälkeen opiaattikorvaushoidon lopetuksen. Heräsin 03.30, hieman huonohko olo, muttei sen kummempi. Itse asiassa en ole joutunut kärsimään minkäänlaisista vieroitusoireista, yllätys yllätys jopa itselleni. Jumalalta sain kyllä lupauksen etten tule kärsimään lopettaessani hoitoni ja Hän on iäti uskollinen. Luotan Jumalaan, täydellisesti.

Kohtasin ihmisiä tuon viiden laitospäivän aikana, ihmisiä keistä suurin osa oli pakkohoidossa. Psyyke ei ollut kestänyt päihdekäyttöä. Ihania ihmisiä, ihan ikävä jäi! He ovat samalla viivalla kuin minä, vaikka itselläni on raittiutta yli 11 vuotta ja nyt olen puhdas kaikesta kemiasta: silti en voi kuin rakastaa noita ihmisiä. Tiedän mitä he käyvät läpi, millaista on käyttävän ihmisen elämä. Tuolla akuuttipäihdepsykiatrian osastolla vallitsi aivan mieletön yhteenkuuluvaisuuden ja "yksi kaikkien, kaikki yhden-puolesta"-tatsi. Voi heitä jotka kärsivät opiaattivieroitusoireista! Koitin jakaa positiivista ajattelua. Mutta itseni oli lähdettävä kotiin toipumaan, ettei laitoksessa oloni kääntynyt minua vastaan. Olen kuitenkin aina toipuva addikti, ja niin vahva käyttävän maailman ilmapiiri ei  voi olla vaikuttamatta omaan ajatteluun. Eilen oli käytävä omalla työpaikallani, etten kadota identiteettiäni.

Olosta, tunteista: vahvoja, ihania, aitoja tunteita.Ja tahdon tuntea tunteita! Narkomaanina en osannut tunnistaa tunteitani, en käsitellä niitä muuten kuin käyttämällä huumeita. Se on monen narkomaanin/alkoholistin kohtalo, ettei osaa elää tunteidensa kanssa. Ainoa tapa jolla ne kestää on käyttyää jotain päihdettä. Kunpa ihmiset ymmärtäisivät,ettei kukaan halua päihderiippuvaiseksi, vaan on kysymys sairaudesta, useimmiten tunne-elämän sairaudesta. Kun opimme elämään tunteidemme kanssa, voimme aloittaa toipumisen.

Itselläni on lisäksi uskon kilpi suojana, Jeesus on kanssani joka hetki.

http://youtu.be/ku_yAbY5Wgw