Eräässä laulussa lauletaan: "Nuoruus on seikkailu suunnaton, kokeile vain hämmästy vain sä maailmaa...." Koin pienimuotoisen ikäkriisin. Siihen oli ehkä useampikin tekijä syynä, yksi oli että nuoruudenystäväni löysi minut 36 vuoden jälkeen. Muistot, nuo niin kauniit ja ajan kultaamat tulvahtivat mieleeni!

Tajusin, etten koskaan saa nuoruuttani enää takaisin, se auttamattomasti eletty jo kauan sitten. Itkin menetettyä nuoruutta, samalla luovuin taas jostain entisestä. Luopumisen kautta saan jotain uutta ja parempaa tilalle, Jumalalta. Nuoruuteni oli hurja, elin täysillä ja lujaa, nauttien joka hetkestä. Juoksin ja juoksin, pysähtymättä: pelkäsin kuolemaa! Pelkäsin, että aikani elää ja kokea kaikkea loppuu kesken. Pelkäsin että jos pysähdyn, en enää pääse eteenpäin. Kuolema oli minulle kauhistus, en edes voinut ajatella sitä, saati puhua siitä. Varsinkin kun koin väkivaltaa joka puolella: paras ystävättäreni tapettiin raa'asti hänen ollessaan 15-vuotias, itse olin tuolloin 14v. Tapahtuma joka aloitti väkivaltaisten kuolemien katkeamattoman virran elämässäni. Ja aina kuullessani uudesta kuolemasta, pelkäsin yhä enemmän kuolemaa. Lopulta kovetuin niin ettei mikään enää tuntunut missään. Luulin että löysin pakotien kuolemalta kovista huumeista. Tosiasiassa kuolema oli jokapäiväinen seuralaiseni, jokainen piikki olisi voinut olla viimeinen, se maailma jossa elin oli jo itsessään tappava. Tunteet se tappoi minulta, mielikuvituksen ja ilon, naurun ja itkun. Ei ollut unelmia, ei ollut huomista. Oli vain karu todellisuus. On hirvittävää olla todella kova kuin kivi, kivisydän: silloin ihminen on todellakin yksin ja se yksinäisyys on kärsimys, suuri kärsimys. Ei ihminen edes ymmärrä kuinka kova hän on, kun sydän on kiveä: harha että olen pehmeä ja avoin hallitsi minua vuosikaudet.

Jumala on saanut pehmittää minua, olen saanut sydämen joka on lihaa. Tunnen, rakastan, itken, nauran.Uskallan unelmoida. Uskallan tuntea, uskallan antaa tunteiden viedä, sillä lepään Jeesuksen käsivarsilla. Nuo kädet joissa on naulanreiät, ovat niin hellät ja turvalliset. Ne kertovat ettei enää tarvitse pelätä, enää ei tarvitse juosta sillä Hän on antanut minulle ikuisuuden aikaa. Saan levätä Hänen sylissään, pää Hänen olkapäätään vasten. Hän kannattelee minua silloin kun en itse jaksa. Voi miten turvalliseksi tunnenkaan oloni, turvallisuus jota olen saanut tuntea vasta Hänen kanssaan.

Kuolemanpelko on väistynyt, tänä päivänä en pelkää kuolemaa. Tietoisuus siitä, että että olen saanut niin suuren armon, ettei minulla ole kuolemaa vaan ikuinen elämä kirkkaudessa Hänen luonaan on poistanut pelon. Kuolemanpelko hallitsi koko aiempaa elämääni. Nyt tunnen suurta rauhaa sydämessäni, tämä rauha on jotain niin suurta ja ihmeellistä. En totisesti ole ansainnut sitä armoa mitä Jeesus on minulle antanut, päinvastoin. Mutta mustinkin sydän, paatunein ihminen, pahin mahdollinen rikollinen: jokaiselle on tarjolla sama mitä olen saanut kokea: Kristus. Tuo kipujen ja kärsimysten mies, joka kuoli ristillä puolestani, myös sinun puolestasi, koko maailman syntien tähden. Hänen verensä vuodatettiin, se oli tarpeeksi puhdasta pesemään menneet ja tulevat synnit pois, elämällä synnittömän elämän Hän oli viaton uhrikaritsa. Ei kukaan ihminen voi elää synnitöntä elämää, vain Hän kuka otti orjan muodon,pystyi siihen. Hän oli Jumala kuka tuli maailmaan ihmisenä, osana Jumalan suurta suunnitelmaa.

Kuinka paljon täytyykään rakastaa meitä, että elää koko elämänsä tietäen mitä on tulossa. Häntä ei enää ihmiseksi tunnistanut, niin pahasti Hänet hakattiin ennen ristiinnaulitsemista. Voi Jeesukseni rakkaimpani, kuinka kärsitkään puolestani! Annan Sinulle elämäni joka päivä uudestaan, teen sen riemuiten ja iloiten. Rakastan sinua, Herrani.